Muistilista viinikaapin hankkijalle

Viiniharrastus on levinnyt viime vuosina yhä useamman suomalaisen koteihin. Myös ravintoloissa laadukkaiden viinien myynti on lisääntynyt vuosi vuodelta. Viininystävä alkaa hankkimiensa pullojen kertyessä myös harkita itselle sopivan viinikaapin hankkimista. Jos esimerkiksi haluaa hankkia itselle kypsytystä vaativia viinejä, tarvitaan niille myös mahdollisimman optimaaliset olosuhteet. Viinikaappi on paras vaihtoehto useimmille, sillä viinikellarin rakentaminen on niin kustannuksiltaan kuin tilan tarpeen vuoksi useimmille mahdotonta.

Tällöin luonnollisin valinta on laadukas viinikaappi, mutta millainen sopii parhaiten juuri sinun tarpeeseesi?

Ensimmäisenä tulee miettiä haetko viinikaappia viiniesi varastointiin, tarjoiluun vai molempiin?

Seuraavaksi viinikaappia valitessa valintaan vaikuttaa kaapin koko.
Pieniin kaappeihin mahtuu muutamasta pullosta jopa muutamaan kymmeneen pulloon. Aloittelevalle viininharrastajalle sekä tilan puuttuessa pieni kaappi voi olla parhaiten kohdallaan. Suurempien kaappien vetoisuudet vaihtelevat sadasta pullosta useampaan sataan. Suuren kaapin tilavaatimukset ja energiankulutus ovat tietenkin myös erilaiset kuin pienen.

Kolmantena seikkana tulee mietittäväksi millaiseen tilaan viinikaapin aiot sijoittaa?
Viinikaapin tarkoitus on yksinkertainen: viinien säilyttäminen oikeassa asennossa, lämpötilassa ja suojassa valolta sekä tärinältä. Viinikaappien avulla pyritään luomaan samantyyppiset olosuhteet kuin mitä hyvässä viinikellarissa on. Hyvän viinikaapin tulee ennen kaikkea tukeva, lisäksi sen tulee säilyttää pullot auringonvalolta suojassa. Viinikaappeja on saatavilla niin kalusteisiin upotettavia malleja kuin vapaasti seisovia.

Neljäntenä seikkana tulee miettiä millaisia viinejä aiot viinikaapissa säilyttää?
Viinikaapeissa voit säilyttää monia erilaisia viinejä; niin valko- kuin punaviinejä. Erilaisilla viineillä on kuitenkin hieman erilaisia vaatimuksia olosuhteiden suhteen. Tämä kannattaa ottaa huomioon viinikaappia valitessa.

Valkoviinien ideaalisin säilytys lämpötila on yleensä muutamaa astetta viileämmässä kuin punaviinejä. Jos intohimosi kohdistuu pelkkiin punaviineihin, on viinikaapin ideaalisin lämpötila 10-14 asteessa. Valkoviinit puolestaan viihtyvät parhaiten 5-10 asteen lämpötilassa. Jos keräät molempia laatuja eikä viinikaapissa kahta eri lämpötila-aluetta, voit valita lämpötilan noin puolestavälistä eli 10-12 asteen tienoilta. Nykyisissä viinikaapeissa on eri lämpötila-alueet otettu usein huomioon siten, niissä on esiasetettuna asetukset sen mukaan mitä viinejä kaapissa säilytetään. Myös kaapin suhteellinen ilmankosteus on huomioitu kaikissa nykyaikaisissa viinikaapeissa. Suositeltava suhteellinen ilmankosteus tulisi olla 50-70%. Kosteus on tärkeää säilyvyyden takia. Mikäli viinejä säilytetään liian kosteassa ympäristössä korkit saattavat homehtua, ja liian kuivassa ne taas kutistuvat ja pulloon pääsee ilmaa.

Kaappeja valmistetaan erilaisia ja erinäköisiä, ja halutessaan voi kaapin valita myöskin sisustukseen sopivaksi. Viinikaappeja on saatavilla niin kalusteisiin upotettavia malleja kuin vapaasti seisovia.

Ostoskorisi on tyhjä

Toimitusehdot

Viini24 toimitusehdot

Viini24.fi on Eone Group Oy:n ylläpitämä elektroninen kauppa- ja markkinapaikka, jossa tuotteiden myyjänä on joko Viini24 tai Eone Group Oy.

Seuraavassa erittelyssä mainittuja ehtoja sovelletaan kaikessa Viini24:n ja sen asiakkaiden välillä tapahtuvassa kaupankäynnissä.

Viini24.fi myy tuotteitaan yksityishenkilöille (myöhemmin kuluttaja), yrityksille, organisaatioille, sekä julkishallinnolle (jäljempänä yritysasiakkaat).

Ohessa tärkeimmät pääkohdat:

  1. Kaikki tuotteet ja hinnat löytyvät kaupastamme.
  2. Kaikki tuotteet myydään sellaisina kuin ne ovat.
  3. Hinnat sisältävät arvonlisäveron.
  4. Viini24.fi kauppapaikalla ostosten tekeminen ei edellytä rekisteröitymistä
  5. Maksutapoina verkkomaksu, suomalaiset pankki- ja luottokortit, sekä ennakkomaksu
  6. Toimitustapoina kuljetus ja kaikki Postin toimitustavat.
  7. Tuotteen takuuaika löytyy verkkosivuilta ja hinnastostamme
  8. Ostokuitti tai laskukopio tulee säilyttää takuuta tai virhevastuuta varten.
  9. Tuotteilla on 14 päivän palautusoikeus mikäli tuote on käyttämätön.
  10. Takuu tai virhevastuu ei kata mm. tuotteen virittämistä tai ohjeiden laiminlyönnistä aiheutuvia vahinkoja.

Toimitus

Toimitus tapahtuu pääsääntöisesti postin kuljetuksella -21 jakeluosoitteeseen. Myös toimitus postitoimipaikkaan sekä kuljetuksella -14 jakeluosoitteeseen ovat mahdollisia.

Laskutus

Käteiskaupassa maksutavat ovat seuraavat: Visa, Visa Electron, MasterCard, Nordea-, OP:n verkko-, Säästöpankki, Aktia, Danske, Handelsbanken, Ålandsbanken, S-pankki, POP Pankki verkkomaksut sekä ennakkomaksu. Maksuajalla ostettaessa voidaan käyttää Danske, OP, Säästöpankki, Aktia, Nordea, S-pankki, Handelsbanken, POP tai Nordean verkkomaksutunnuksia tilauksen tekemiseen.


Valtio, kunnat sekä pörssiyhtiöt voidaan haluttaessa myös laskuttaa. Laskutus muille yrityksille (12kk toimineelle, Suomessa rekisteröidylle) luottotietojen tarkistuksen jälkeen. Halutessasi ostaa tuotteita yrityksellesi laskulla ota yhteyttä myyntiimme. Maksuehto 14pv netto, Laskutuskulut 6 € / tilaus. Yksityishenkilöille ei myydä kuin ennakkolaskulla.

Toimitusaika

Normaalisti tilaus postitetaan 1 - 2 arkipäivän kuluessa tilauksesta. Ennakkomaksulla tilatut tuotteet toimitetaan 1 - 2 arkipäivän kuluessa suorituksen kirjautumisesta tilillemme. Mikäli varastotilanteesta tai muusta syystä johtuen ei tilausta voida luvatussa ajassa toimittaa, otamme asiakkaaseen yhteyttä tilanteen selvittämiseksi. Yhden tuotteen huono saatavuus ei velvoita Viini24 varaamaan muita samassa tilauksessa olevia tuotteita. Edellytämme että tilauksessa heti saatavilla olevat tuotteet pitää voida toimittaa kuluttajalle viimeistään kolmen viikon kuluttua tilauksesta ja kuluttajan täytyy hyväksyä huonosti saatavilla olevan tuotteen jälkitoimitus tai tuotteen tilauksen peruuttaminen.

Toimituskulut

Viini24 tarjoaa kaikille tuotteilleen ilmaisen toimituksen koko Suomeen.

Hinnat

Kaikki hinnat sisältävät voimassaolevan arvonlisäveron. Selvissä hintavirhetapauksissa Viini24 voi vedota erehdykseen, esimerkiksi jos kyseessä on ollut niin ilmeinen virhe, että asiakkaan olisi pitänyt ymmärtää virheen olemassaolo. Esimerkkitapaus: 4000 euron viinikaappia erehdyksen vuoksi myydään 400 eurolla.

Omistusoikeus

Kaikki tuotteet ovat Eone Group Oy:n tai sen yhteistyökumppanin omaisuutta kunnes tuotteet on kokonaisuudessaan maksettu. Maksuajalla ostettaessa sovelletaan rahoitusyhtiön ehtoja, jotka ovat asiakkaan luettavissa ennen tilaamista.

Tuotetiedot

Eone Group Oy ei vastaa teknisten tietojen oikeellisuudesta ja pidättää oikeuden muuttaa teknisiä tietoja ilman eri ilmoitusta. Myyjä ei myöskään vastaa laitteen soveltuvuudesta asiakkaan kulloiseenkin tarpeeseen vaan asiakas tietää itse mihin tarkoitukseen laitteen on hankkinut. Kaikki oikeudet pidätetään.

Takuu

Tuotteiden takuu on ilmoitettu tuotekohtaisesti.

Takuupalautukset

Takuupalautuksista on otettava yhteyttä myyntiimme ennen palautusta mahdollisen vian selvittämiseksi. Lähetyksen mukaan on liitettävä kopio kuitista, yhteystiedot sekä tuotteen vikakuvaus. Kuitin puuttuessa veloitamme kuitin etsimisestä 27 e. Palautus on pakattava huolella, iskunvaimennusmateriaalia käyttäen. Aiheettomasta takuupalautuksesta veloitamme 27 e ja lisäksi aiheutuneesta työstä 27 euroa alkavalta tunnilta.

Palautusoikeus

Postitse tilatuilla tuotteilla on 14 päivän palautusoikeus. Palautus postitse asiakaspalautuksena. Palautettavan tuotteen tulee olla käyttämätön ja alkuperäispakkauksessa. Lähetyksen mukaan liitettävä kopio kuitista sekä yhteystiedot. Palautus on pakattava huolella, iskunvaimennus materiaalia käyttäen. Palautusoikeuteen kuuluvista maksuista suoritetut maksut palautetaan 5 arkipäivän kuluessa siitä kun ostettu tuote on saapunut toimittajalle.
Jos asiakas jättää tilauksen vastaanottamatta ilman Viini24:lle tehtävää erillistä ilmoitusta, veloitamme 50 e selvitys- ja käsittelykuluja.

Reklamaatiot

Asiakkaan on ilmoitettava virheestä myyntiimme viipymättä, siitä kun hän havaitsi virheen tai hänen olisi se tullut havaita.

Asiakastiedot

Asiakas vastaa antamiensa tietojen oikeellisuudesta.

Tietosuojaseloste

Viini24 rekisteriseloste on luettavissa INFO sivujen kohdassa Tietosuoja. Tilauksessa annettuja tietoja suojataan verkossa SSL-suojauksella (asiakkaan niin valitessa on suojaus ohitettavissa). Ostoskorissa ja kassalla käytämme valittujen tuotteiden tilaamisen suorittamiseen ns. cookie-toimintoa eli evästeitä. Evästeet ovat myös välttämättömiä verkkopankeissa maksamiselle (pankkien oma vaatimus toimivuudelle). Eväste on pieni, käyttäjän tietokoneelle lähetettävä ja siellä säilytettävä tekstitiedosto. Evästeet eivät vahingoita käyttäjien tietokoneita tai tiedostoja.

Aiheettomat tilaukset

Aiheettomista ja häirintätilauksista tehdään rikosilmoitus.

Riitatapaukset

Riita-asiat selvitetään Tampereen käräjäoikeudessa.

Ostoskoriin käytetyt lahjakortit

Suodata